ILOINEN KAVERI KULJETTAA
Tarjoan tavaroiden pienkuljetuspalvelua pääosin Uudellamaalla. Tarvittaessa voin kuljettaa jopa ympäri Suomen. Oli tarpeesi sitten esim. varaosa, pieni paketti tai vaikka pelkkä kirje, kuljetan sen kohteeseen reippaasti ja tunnollisesti.
Tämänhetkinen kalustoni on kuvissa näkyvä Toyota Corollan farmari. Tavoitteena on tulevaisuudessa päivittää kalustoa suurempaan, jotta isommatkin tavarat mahtuvat.
Miksi niin pieni hinta? Nykyisen kaluston koko on rajallinen eikä kyytiin mahdu isompaa tavaraa. Hybridicorolla kuluttaa vähemmän, mikä näkyy yleisesti ajoneuvon käyttökuluissa.
Olen 32-vuotias mies Uudeltamaalta. Asun vaimoni kanssa tällä hetkellä Pornaisissa.
Olen aloittanut toteuttamaan haavettani tarjoamalla kuljetuspalveluita niitä tarvitseville. Asiakkaana voit aina luottaa siihen, että olen iloinen ja sosiaalinen, tunnollinen sekä reipas kuljettaja.
Haluan, että asiakkaana tunnet olevasi erityisen tärkeä.
Olen käynyt logistiikan perustutkinnon, josta valmistuin kuorma-autonkuljettajaksi.
Armeijassa minua kehuttiin erityisesti ajoneuvon käsittelytaidoista.
Sittemmin olen tehnyt pieniä kuljetuksia nykyisessä päätyössäni.
Ota rohkeasti minuun yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, jos sinulla on mitään kysyttävää.
Sivuston ylä- ja alaosassa linkit Facebookiin sekä Linkediniin.
Yhteystiedot
Puhelin: +358409663091
Sähköposti: rantanentuomas264@gmail.com
Sosiaalinen media:
-Facebook: Tuomas Rantanen
-Linkedin: Tuomas Rantanen
-Instagram: tuom.asr91